perjantai 9. kesäkuuta 2017

2017 kevät ja syys- Puu-hastelut

 




Lehtikompostin tekoa..tuli piha siistiksi.















Syksy-2017pihan  hiekotusta ja kivilaattojen asettelua





 Saimme muutaman ison luonnonkivilaatan, jotka sopivat talon nurmettuneelle sepelipolullle kuin olisivat tehdyt siihen.

Kaivoin mullittuneen sepelin pois ja rikkakasvit juurineen ensimmäisenä. Laitoimme suodatinkankaan laattojen alle ja asettelimme laatat 0-8 mm soraa apuna käyttäen paikoilleen.
Yläkuvissa asennusta, kokonaiskuva sekä lähikuva valmiista laatoituksesta. Kuva alla kertoo koko etupihan lähtötilanteen.

Kaivettiin kaikki rikkakasvit etupihalta ylös ja kärrättiin 2 peräkärryllistä uutta soraa pihalle. Haravalla tasaiseksi ja piha on siisti taas pari vuotta. Edellisestä vastaavasta urakasta on nyt 2 vuotta. Oikealla kuva ulko-ovelta portillepäin, yllä oikealla portilta etuovelle ;). Ja vesisade alkoi juuri, kun viimeisiä haravanvetoja vedettiin, kuvissa sataa jo.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Uusia leivonnaisia

Ihana Snickers-kakku:

Kakkupohja 2 munaa, 2,5 dl sokeria, ( vatkaa hieman )1 tl leivinjauhetta, 1 tl soodaa, 1 tl vanilliinisokeria, 2 rkl kaakaojauhetta, 120 g sulatettua voita  ja 2 dl jauhoja 150g ranskankermaa. Sekoita muut aineet muna-sokeriseokseen.
Paista voidellussa irtoreunavuokassa n.20 minuuttia 200 astetta.

Kun kakkupohja on jäähtynyt laita 2 dl pilkottuja suolapähkinöitä kerrokseksi kakun päälle ja kaada 2 dl valmista kinuskikastiketta päälle. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi.

Irrota kakku vuokasta avaamalla reunat ja "sahaamalla pohjasta irti" ja  siirrä tarjoilualustalle. Sulata vesihauteessa 150-200 g suklaata ja kaada kakun päälle, saa mennä vähän reunojen yli. Koristele mielesi mukaan, itse käytin Mars-patukkaa pilkottuna ja suolapähkinöitä.

Ohje mukailtu useasta ohjeesta nimikkeillä Snickers-torttu / Snickers-kakku.

 Jennin syntymäpäivä- ja yrittäjäksi valmistujaiskakku. Täytekakkupohja, välissä lakkaa, rahkaa ja mansikkahilloa. reunoilla kermavaahtoa. Maalausfirman nimi LuoStar , kansi ja pensselinvarsi on  tehty värillisestä sokerimassasta, pensselin sutiosa lakumatosta.

Vietettiin molempien isojen tyttöjen synttärit samalla kertaa. Kerma-suklaatorttu niille, jotka eivät syö lakkaa. Murokeksipohjalla ( 8 keksiä, 100 grammaa sulatettua voita ) 4 dl vatkattua kuohukermaa ja siihen varovasti lisätty sulatettu 200 gramman suklaalevy. Jääkaappiin yön yli ja sitten koristelu. Koristelussa käytetty valmiita suklaa- ja valkosuklaatähtiä sekä sulatettua valkosuklaata valutettuna kakun päälle raidoiksi. Tämä on kaloripommi..mutta Ah, niin hyvää!

 Mansikkakakku isän nuoruuskuvalla. Tein näitä 2 kpl, toisen kotijuhliin ja toisen isän palvelukodin henkilökunnalle.
 Savulohi-voileipäkakku. Ihanan ruusuinen kalakakku.
 Ihan paras suklaakakku. Suklaalevyistä sulatetun kuorrutteen alla toinen suklaakuorrute, välissä suklaakermamousse ja mangososetta.
Broileritäytteinen voileipäkakku.


Kesää odotellessa


Tässä terassille ampiais/ mehiläiskarkotin.
Kauempaa näyttää ihan aidolta. Ötökät on tehty lankaa kiertämällä siipien rautalangan ympärille neulan kanssa. Siivet rautalankaa ja kynsilakkaa. Pesä virkattu harmaasta villalangasta ja täytetty vanulla. Ei kun ötökkävapaata kesää odottamaan. Idea netistä, toisetkin ovat tehneet. Siivet oma idea.

Pihapöydän uudelleenmaalaus



sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Pääsiäistä..keväistä ja keltaista.

Tehtiin samalla kertaa kaksi pupua, molemmille oville. Puinen kestopuukehys pitää puput pystyssä ja kehikkoon voi laittaa mitä keksii. Vielä ei ole narsissien aika, mutta keväämmällä piristän pupuja ja meitä keltaisilla kukkasilla.



Kevät tulee ja on pupujen aika. Vanerista tehdään puput ja laudasta kehikot kukkapurkeille. Maalia pintaan, toisella ilmettä..nämä ovat vielä kesken.



         

Pikkuinen noita-akka valmistui vasta pääsiäisen jälkeen. Ensi vuonna akka saa luudan , kissan ja kuparipannun, jotta pääsee lentelemään verannan ikkunalle.


Charlotte russe, makea kääretorttu-rahkaherkku vasemmalla yllä. Oikealla pääsiäiskukat vanteessa.

Pupusukat ihan vaan kokeiluna, kun toisetkin ovat tehneet. Kuuluvat tietysti myös tänne pääsiäisosioon.


Pääsiäistä odotellessa puhalsin ilmapallon ja käytin vanhan liisterinjämän askarteluun. Sanomalehtisuikaleita ja liisteriä kerroksittain ilmapallon pintaan ja kuivumaan. Kuivan pallon leikkasin saksilla munankuoren malliseksi ja maalasin valkoisella maalilla. Vielä on tarkoitus roiskia toista väriä pinnalle ja istuttaa rairuohoa pohjalle.


Oikealla pääsiäiskranssi valmiiseen pohjaan askarreltuna. Koristeluun käytin kaikkea kevään keltaista ja vihreää mitä sattui kotoa löytymään.

 Jenni toivoi valkoisia puuvillasukkia, joissa on keltaista ja kevään vihreää pitsinä varsissa. Kiva valkoisten sukkien malli löytyi netistä ja kuvakopiolla lähdettiin liikkeelle. Tekisi jo mieli virkkaamaan reunusta, mutta loin toisen sukan puikoille, jotta tulee pari tehtyä ;).

Valmiit..ja tyttö tykkäsi..

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Joulujuttuja! Jouluaskartelut.

Joulupukki lyhdyssä. Kävin idearikkailla pienoismallimessuilla Myyrmäessä Vantaalla viime viikonloppuna ja pää on niin täynnä kaikkia ideoita, ettei kädet pysy perässä. Teen jouluksi lyhtyä, missä joulupukki lukee lasten kirjeitä. Tässä joulupukin sukkahousukroppa. Odottaa vaatteiden ompelua.
 Kuusi on tehty kananmunankennoista ja on maalattu vihreällä kynsilakalla. Runkona kuusitikku ja kuusenjalkana on mutteri ja 3 johdon naulakiinnikettä, joista nypin naulat pois. Kultamaalia päälle ja kuuseen led-valot ja liimattuja pikkukoristeitä, niin lyhty saa kivan valaistuksen.
 Jäätelötikuista syntyy keinutuoli ja pöytä.

Lattia on tehty kahvinsekoitustikuista. Saunaremontista jäi kahden sävyistä saunavahaa, millä lattia ja huonekalut "maalataan". Valkoisella tulee vanha pinta huonekaluille.


Lattian sovitus ja kuusenjalan maalaus.. paljon on näpertelyä, ennen kuin tämä on valmis.

 





 Alla kransseja. On pajua, makaroneja ja suodatinpusseja. Näitä on kiva tehdä. Vain mielikuvitus rajana, tarvikkeita löytyy kaapeista.













Pikkupukki sai vaatteet ja isomman lyhdyn pajakseen. Paketit on vielä tonttupajalla..eikä lasten lähettämät kirjeet ole postin kautta vielä tulleet pukille luettavaksi.


Tästä tulee pukin poro reen eteen.
Näin Tallinnassa kukkakaupan edessä tällaisen ja piirsin vanerille samannäköisen kuvan. Raksu sahasi kesälomalla ostetulla pistosahalla ääriviivojen mukaan. Koivuntuohta tuotiin kesällä jo tätä varten möksältä ja koivupölkyn puolikkaat alle.Projekteja pukkaa taas enemmän, kun mitä aika antaa myöden. Vähän on kaikki vaiheessa,,,mutta eihän vielä ole joulu.

Alla poron seisontatukien sahaus ja lopullinen paikka reen edessä. Vielä tuohien liimaus edessä.


Hieno tuli! Tuohista löytyi sopivia kohtia silmän- ja turvan alueelle, ihan oikea porin "ilme". Vanerinpala ja kuumaliima maksoivat muutaman euron, muuten ei porolle tullut paljon hintaa. Aikaa meni kyllä useampi tunti ja Raksunkin apua tarvittiin sahaamisissa. Vielä pukki kyytiin ja joulu on jo ovella..kirjaimellisesti.

 
 

Nämä vanerityöt vievät mukanaan. Lauantai-aamun avaus pistosahalla. Minä piirsin ja Raksu sahasi. Onneksi oli ulkona leuto ilma, niin ei tarvinnut sisällä rällätä.


 
On possua, poroa, tonttua ja enkeliä. Maalia pintaan, reijät ja roikkumaan. Tämä on kivaa!!


Vanerityöt on niin mun juttu! Aivan ihanaa puuhailua, voisin tehdä työksi...

 Tämä on jämälankakranssi. Vein tämän viemisiksi äidille pyhäinpäivän tienoilla, Pikkukerät on liimattu kuumaliimalla sanomalehtiaihion päälle. Pikku led-valot kieputin ympärille valoa tuomaan.

 
Ensimmäinen suodatinpussikranssini. Tein n. 60 pikkuruusua ja liimasin ne sanomalehtiaihion päälle. Maalasin koko hoidon spray-maalilla punaiseksi ja liimailin pikkusydämiä koristeeksi. Näitä täytyy tehdä lisää!

 
 
 Näitä on kiva koristella. Jouluviemiset tytöille valmiina.
Itsenäisyyspäivän tekele..sydänkranssi itselle.


Yläpuolella kranssin pohjia ja sprayllä maalatut kranssit kuivumassa. Toiveissa oli hopeaa, vihreää ja kultaa..
Alla isänpäivälahja pihlajanmarjakarkeista. Viikonlopun joulumainokset on nyt kompakteissa paketeissa.
Teen pojille karkkipuut, kun ei ne niin kransseista välitä ;)

 

Tötteröt odottaa maalausta.Alla maalattuna..odottaa karkkeja.
Tötteröt tehty jätepaperista, pohjaan liimattu talouspaperihylsynpätkiä ja teippirullan keskiöitä. Maalrinteipillä sileäksi ja spraymaalia pintaan.
Karkkien liimaus on kivaa. Aloitetaan alhaalta.





 Taas on joulukorttien aika. Tein tontun metallihenkareista, tyynyistä sun muista tykötarpeista, sukkahousuja unohtamatta.Yhdessä kuvassa aika rajun näköinen raakaversio.
Raksun mielestä muistuttaa Turhapuroa, voisihan tuo olla vaikka Uuno-Tonttu.Kivat kuvat saatiin otettua, rekvisiittana porontalja, poroja ja reki, tottakai.
 Tekeillä lumiukko koivupölkystä.

Valmis..kaulaliina kaulassa ja kynttilä lämpöä luomassa. vierekkäin vuoden 2016 ja 2017 versiot. Tonttulakin alla karkkikippo ylösalaisin, joka liimattu lumiukon päähän.