Ihana Snickers-kakku:
Kakkupohja 2 munaa, 2,5 dl sokeria, ( vatkaa hieman )1 tl leivinjauhetta, 1 tl soodaa, 1 tl vanilliinisokeria, 2 rkl kaakaojauhetta, 120 g sulatettua voita ja 2 dl jauhoja 150g ranskankermaa. Sekoita muut aineet muna-sokeriseokseen.
Paista voidellussa irtoreunavuokassa n.20 minuuttia 200 astetta.
Kun kakkupohja on jäähtynyt laita 2 dl pilkottuja suolapähkinöitä kerrokseksi kakun päälle ja kaada 2 dl valmista kinuskikastiketta päälle. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi.
Irrota kakku vuokasta avaamalla reunat ja "sahaamalla pohjasta irti" ja siirrä tarjoilualustalle. Sulata vesihauteessa 150-200 g suklaata ja kaada kakun päälle, saa mennä vähän reunojen yli. Koristele mielesi mukaan, itse käytin Mars-patukkaa pilkottuna ja suolapähkinöitä.
Ohje mukailtu useasta ohjeesta nimikkeillä Snickers-torttu / Snickers-kakku.
Jennin syntymäpäivä- ja yrittäjäksi valmistujaiskakku. Täytekakkupohja, välissä lakkaa, rahkaa ja mansikkahilloa. reunoilla kermavaahtoa. Maalausfirman nimi LuoStar , kansi ja pensselinvarsi on tehty värillisestä sokerimassasta, pensselin sutiosa lakumatosta.
Vietettiin molempien isojen tyttöjen synttärit samalla kertaa. Kerma-suklaatorttu niille, jotka eivät syö lakkaa. Murokeksipohjalla ( 8 keksiä, 100 grammaa sulatettua voita ) 4 dl vatkattua kuohukermaa ja siihen varovasti lisätty sulatettu 200 gramman suklaalevy. Jääkaappiin yön yli ja sitten koristelu. Koristelussa käytetty valmiita suklaa- ja valkosuklaatähtiä sekä sulatettua valkosuklaata valutettuna kakun päälle raidoiksi. Tämä on kaloripommi..mutta Ah, niin hyvää!Jennin syntymäpäivä- ja yrittäjäksi valmistujaiskakku. Täytekakkupohja, välissä lakkaa, rahkaa ja mansikkahilloa. reunoilla kermavaahtoa. Maalausfirman nimi LuoStar , kansi ja pensselinvarsi on tehty värillisestä sokerimassasta, pensselin sutiosa lakumatosta.
Mansikkakakku isän nuoruuskuvalla. Tein näitä 2 kpl, toisen kotijuhliin ja toisen isän palvelukodin henkilökunnalle.
Savulohi-voileipäkakku. Ihanan ruusuinen kalakakku.
Ihan paras suklaakakku. Suklaalevyistä sulatetun kuorrutteen alla toinen suklaakuorrute, välissä suklaakermamousse ja mangososetta.
Broileritäytteinen voileipäkakku.