lauantai 2. tammikuuta 2016

Syreeniaidan istutus ja kasvu

 Pihan reunaan ei ollut istutettu mitään valmiiksi, joten saimme itse päättää, millä tienvieren reunustamme. Kävimme Kukkatalossa vähän katselemassa ja kysymässä, mikä kasvaisi nopeasti ja olisi helppohoitoinen pihan reunusaidaksi. Päädyimme lilaan aitasyreeniin, jonka ei pitäisi kasvaa kovin korkeaksi ja josta tulisi tarpeeksi tiheä aidaksi ajan kanssa. Pihan reunoille meni yhteensä yli 50 tainta.
 Mittasin 1,5 m tien reunasta ja noin 70 cm taimien väliin ja merkkasin kaivettavat kohdat narun avulla samaan linjaan. Kaivoin noin 35 cm syvät ja kutakuinkin samanlevyiset montut, joihin laitoin lannoitettua multaa pohjalle ja pintaan montusta kaivetun, myös ihan hyvän mullan, mikä näkyy alakuvasta. Kuulimme, että tontillamme on ollut aiemmin porkkanaviljelmä, joten maaperä on ravinteikasta, kivetöntä ainesta.

 Alkukastelun teimme vesiletkulla, myöhemmin luonto hoitikin säännöllisen kastelun. ( kesä 2015 )
Ensimmäisenä kesänä puskat juurtuvat, mutta siitä huolimatta kasvua tapahtui jo noin 10 senttiä. Yhtään kuivanutta alkua ei syksyllä ollut, kaikki jäivät hyväkuntoisina odottamaan talven tuloa.

Ensimmäinen talvi mennyt. Kaikki syreenintaimet selvisivät lumesta ja pupujusseista, toisin kävi omenapuun alulle. Ei yhtään kukkaa vielä tänä kesänä, mutta paljon uusia alkuja tunkee juuristosta. Tiheää aitaa saamme odottaa vielä pari vuotta, kukkia toivomme jo ensi kesäksi. Laitan taas kuvaa vuoden päästä.



Kyllä on puskat kasvaneet. Jälkimmäinen kuva kesäkuun alusta 2017. Juurtumiseen meni vuosi 2016, puskat teki poikasia juureen urakalla. Kunhan tämä aita kasvaa vielä pari vuotta, saamme  kivan näkösuojan tieltä pihalle päin.

Näin ihana aita on kasvanut kolmessa vuodessa. Korkeimmat pensaat ovat jo reilusti yli metrin korkuisia,tuuheita ja kukkivia. Pensaissa on kaikissa lilat kukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti