torstai 26. huhtikuuta 2018

Varasto pihalle, pihatien levennys ja matto/ pyykkiteline


Kivillä viimeistelty varaston alusta, sopii hyvin ensimmäiseksi kuvaksi varastosta, kuvia rakennusvaiheista alla:
Kevät keikkuen tulevi..ajateltiin saada autotalliin tilaa rakentamalla pihalle varasto. Toisen auton oston myötä myös pihatie jäi hieman kapeaksi.

 Tästä se Raksu tykkää, perustusten tekemisestä. Laattoja ja harkkoja Terrasta ja monttuja pihaan.

Valut harkkoihin ja sen jälkeen puutavaraa pystyyn.


Alle 10 neliön varaston saa rakentaa ilman ilmoitusta, tehdään noin 9 neliön säilytystila. 



Haettiin seinän ulkovuorilaudat, että minullakin on ihan omaa tekemistä. Pätkittiin laudat sopiviksi ja aloitin maalausurakan punamullan värisellä maalilla. Väri oli hieman oranssimpi mitä kaupan maalattu mallikappale, mutta kyllä se varaston seinään kelpaa. Raksu nosteli ja työsti kattokannakkeita sillä aikaa.




Käytetyn oven värin vaihto:

Alla varaston oven värin vaihto. Hyvä hionta ja teippaus sekä kolme kerrosta sinistä maalia pintaan. Ovesta tuli kuin uusi. Kierrätyskeskus 50 euroa + maali, ei paha!

Tässä alkuperäinen ovi ja hiottuna.



 Kulmalistat ja "ikkunat" valmiina. Näkymä tieltä tulosuunnastapäin. Hyvältä näyttää!


Vielä viimeistely, niin päästään varastoimaan tavaroita. Valmis!




MATTO-JA PYYKKITELINEEN ASENNUSTA:


 Pyykki- ja mattoteline talon päätyyn. Ostettiin tällainen yhdistetty matto/pyykkiteline ja valittiin sijoituspaikaksi talon "julkisivupääty" että telinettä on helppo käyttää. Raksu pääsi taas valuhommiin, tässä vaiheessa pystytettiin vain matto-osa, kun väliaisa on vasta tilauksessa.
No niin, ensimmäiset pyykit on myös kuivattu. Hyvällä paikalla ja tukevasti betoniin valettu teline.
Pihaantulotien levennys:


 Olen ajanut nurmikon reunaa pitkin pihalle koko kevään ajan  ja nyt levennän pihatien siistiksi. Kuntan kaivuu on raskasta puuhaa, kun koivun juuret ovat kasvaneet vuosikausia alueella. Nurmikko-osuus täytyy kaivaa juurineen pois, ettei nurmikko kasva heti soran läpi takaisin. 3 peräkärryllistä menee soraa, jossa on sepeliä joukossa tähän 1 m X 10 metrin alueelle. 2 kärryllistä on jo lapioitu, vielä pinnalle 1 kärryllinen, kun sora tiivistyy ja laskee hieman. Siistiä tulee eikä tarvitse ajaa nurmikon kautta enää. Nyt mahtuu 2 autoa rinnakkain koko piha-alueelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti