perjantai 6. marraskuuta 2015

Maalarit maalasi taloa , sinistä ja punaista



Punaisen tiilitalomme siipi oli keltaisella kalkkimaalilla maalattu.Halusimme yhdenmukaisen punaisen värityksen kodillemme. Koska pohja oli maalattu kalkkimaalilla, oli ainut vaihtoehto pestä seinä hyvin ja tilata 40 litraa tiilenpunaista punamullasta ja kalkkivedestä sekoitettavaa kalkkimaalia. Maalauskertoja tulee olla useampia, koska kalkkimaali vaalenee kuivuessaan.
Malttamattomat maalarit pesivät siis seinän ja aloittivat maalauksen.           


Hyvältä näyttää, ensimmäinen kerros vaaleni allaolevan kuvan possunpunaiseksi.. Lisää maalia! Maalaus oli sellaista pensselillä töpöttelyä, maali ohutta ja seinä röpelöistä. Kalkkimaalaukseen on kyllä olemassa ihan omat suuret sudit, mutta koska aikaa oli ja maalarit olivat innokkaita, kelpasi normaalit paksut pensselit hommaan hyvin. Kolmas maalauskerta maalattiin niin, että kaadoimme maalin pintaan kertynyttä kalkkivettä aika paljon pois ja vedettiin viimeinen kerros paksummalla maalilla.



Lopputulos on hyvä, ei tämä ihan punamullan tai tiilenvärinen ole, mutta punainen kuitenkin.

Ovet oli maalattu jo aikaisemmin sinisellä öljymaalilla, kuvassa myös  alkutilanne. Kun siipiosa oli maalattu valmiiksi, maalasin vielä oven- ja ikkunanpielet valkoiseksi. Kyllä muuttui ulkonäkö, maalilla ja pienellä vaivalla saa ihmeitä aikaan. Nyt on kiva tulla kotipihaan.

Ensi keväänä kun vielä kaivetaan kivijalan vierus auki ja maalataan kivijalka sekä laitetaan patolevyt ja sepelit, voidaankin haaveilla seuraavaksi kattoremontista.Hommat jatkuvat, laitan lisää kuvia ja tekstejä, kun saamme taas jotain uutta aikaiseksi. ( ja kerättyä rahaa remontteihin ;) )




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti